Tervetuloa

Ystävänpäivä

Ystävät ovat se perhe, jonka valitsemme..

Ystävänpäivällä on maailmalla pitkät perinteet rakastavaisten päivänä, mutta meillä Suomessa se on enemmänkin ystävyyden juhlistamista.Ystävänpäivä eli Valentinen päivä on mahdollisesti saanut alkunsa jo antiikin Roomasta. Ystävänpäiväkorttien historia yltää myös kauas, mutta suosiotaan Euroopassa ne ovat saaneet joulukorttien kanssa samoihin aikoihin 1800-luvulla, kun painotekniikka on kehittynyt. Tästä huolimatta Suomeen ystävänpäivä on vakiinnuttanut asemansa vasta muutama vuosikymmen sitten, mutta onkin kasvattanut suosiotaan tasaisesti.

Aidon kirjepostin lähettäminen on nykyään vähäisempää, senpä vuoksi aito postikortti ilahduttaakin sekä vastaanottajaa, että lähettäjää. Usein pidämme ystäviämme itsestäänselvyyksinä ja heidän muistaminen unohtuu helposti. Ystävänpäivä onkin loistava syy kertoa ystävällesi niin lähellä kuin kaukana - että hänestä välitetään. Ankin ystävänpäiväkortit sopivat lähetettäväksi niin ystävänpäivänä kuin ympäri vuodenkin - jos vaikka innostut muistamaan ystäviäsi useammin.

Valikoimastamme löytyy myös tuikkukynttilät ja servietit päivään sopivin teemoin. Laajempaa valikoimaa väreistä ja malleista voit katsoa Kynttilä ja Servietti -kategorioista.

Postikorttien tilaaminen on helppoa ja vaivatonta netistä. Ne saapuvat suoraan postilaatikkoosi, eikä sinun tarvitse käyttää aikaa kaupoissa juoksemiseen. Ankin verkkokaupassa voit maksaa tilauksesi turvallisesti ja helposti verkkopankissa. Tilaathan korttisi ajoissa, jotta ne ehtivät perille!